8. kesäkuuta 2012

Nan Khatai -keksit ja intialainen tee



Vaikka kesälomaa on jo viikon verran ollut, palataanpa viimeisten kouluviikkojen aikana olleeseen diplominäyttöön. Kotitalousdiplomin jälkkärinä tarjosimme tällaisia Nan Khatai -keksejä sekä intialaista teetä. Intiassa ei jälkiruoaksi syödä juurikaan makeita jälkkäreitä, ja näiden keksien juju onkin keksien pinnalla olevissa suolaisissa pistaasipähkinöissä.

Intialaisen teen pohjana käytetään esimerkiksi mustaa teetä, mutta ei missään nimessä esimerkiksi Tiikerin päiväuni -teetä vaikka itsessään hyvää onkin. Tee maustetaan meidän suomalaisten makuun ja hajuun ehkä hieman jouluiseksi, mutta Intiassa inkivääri ja neilikka ovat ihan tavallisia mausteita. Maustaminen kannattaa aloittaa ensin pienellä maustemäärällä ja lisätä aina tarvittaessa. Voin meinaan kertoa, että ennen diplominäyttöä tätä kotona kokeillessani taisi mennä mustapippuria pikkusen liikaa, ainakin mitä iskään oli uskominen. :--)

Tarvitset kekseihin:

0,9 dl vehnäjauhoja
0,9 dl mannasuurimoja
1,4 dl grahamjauhoja
hyppysellinen leivinjauhetta
ainakin 3 tl kardemummaa (jauhettua)
1,4 dl suolatonta voita
1,8 dl sokeria

+ kananmuna
mantelilastuja
pistaasipähkinälastuja


1. Laita uuni 190 °C / kiertoilma 150 °C.
2. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, grahamjauhot, mannasuurimot, leivinjauhe, kardemummajauhe ja laita hetkeksi sivuun.
3. Mittaa sokeri ja huoneenlämpöinen (ei sula) voi kulhoon ja vaahdota 2-3 minuuttia, kunnes se on kevyttä ja ilmavaa. Lisää kuiva-aineet voisokeriseokseen ja vaivaa sieläksi taikinaksi. Jaa taikina noin 16 osaan ja pyörittele palloiksi. Litistä pallot noin 1,3 cm pakuisiksi kekseiksi, voitele kananmunalla ja laita manteli- ja pistaasipähkinälastuja päälle. Paina ne kekseihin.
4. Laita keksit leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 190 °C / 150 °C noin 10-15 minuuttia tai kunnes ovat kevyesti kullanruskeita. Anna jäähtyä 2-3 minuuttia ennen pelliltä irrottamista.



Intialaiseen teehen tarvitset:

vettä
mustaa teetä
kardemummaa
mustapippuria
inkivääriä (tuoreena tai kuivajauheena)
neilikkaa

1. Keitä vettä kattilassa (tässä 1L). Jos sinulla on tuoretta inkivääriä, leikkaa se kiekoiksi.
2. Laita kolme musta tee -pussia kuumaan veteen, heittele mausteet ja inkivääri (tuoreet kiekot tai kuivana) ja sekoita. Anna hautua matalalla lämmöllä.

Peeäs Keksireseptissä ei ole niin tarkkaa, tuleeko esimerkiksi jauhoja 0,9 dl vai kokonainen 1 dl. Jos pyöristät jauhojen määrän, pyöristä/lisää myös muita saman verran. Tarkat mitat ovat reseptissä sen takia, että suomensin tämän (ja muutaman muunkin) reseptin, ja ulkomaalaiset mitat (cups, inch) kääntyivät tolleen hassusti. :-)


©2012Taikakaulin

Ei kommentteja: