28. elokuuta 2012

Cake pops




Vedän myös tänä syksynä kolmilauantaisen lasten leivontakurssin nuorisoseurantalollamme. Pohdiskelin vielä tällä hetkellä etäiseltä ajatukselta tuntuvaa kurssia, ja yhtäkkiä muistin cake popsit.  Näistä taikinamaisista ja makeista kakkutikkareista tuli oitis yksi aika varma vaihtoehto kurssille - nämä eivät ole lapsillekaan mitään mahdottomia tehdä, ja koristelussa saisi jokainen lapsonen vapaat kädet.

Katselin mallia Kultahipulta, ja vaikka tein "pienen", puolikkaan annoksen, tuli näitä yli kaksikymmentä. Tein näistä kaiken lisäksi vielä aivan liian isoja, sillä dipatessani palluroita suklaaseen sai aina joka toisen nostaa lusikan avustuksella ylös. Jotkut pops-asiantuntijat ehkä miettivät, mahdoinkos unohtaa tikkaritikun dippaamisen suklaaseen ennen popsmassapallon törkkäämistä siihen. Harmiksenne joudun kertomaan, että en.

Mä tykkäsin! Parhaita olivat valkosuklaakuoren omanneet popsit. Äiti ja iskä olisivat vaihtaneet pops-massassa käyttämäni sitruunamehun rommiin, ja tosiaan nesteen voi korvata ihan millä vaan tai jättää kokonaan pois.


Tarvitset:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
0,75 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauheeta (tumma)

vajaa 1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa (tässä: Philadelphia)
vajaa 1/2 sitruunan mehu (halutessasi)
1 dl tomusokeria


kuorrutukseen:
valkosuklaata
tummaa suklaata
grilli- tai tikkaritikkuja


1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja sekoita nopeasti mutta kunnolla. Levitä massa pieneen vuokaan tai pellille ja paista 200°C noin 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.
2. Murenna kohdassa 1. tekemäsi kakkupohja kulhoon. Lisää tuorejuusto, sitruunamehu ja tomusokeri. Sekoita käsin tasaiseksi massaksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.


3. Pätki grillitikut haluamasi mittaisiksi tikkusiksi. Sulata vähän (=noin 1 pala) tummaa suklaata ja kasta tikkujen toinen pää noin 1 cm:n matkalta suklaaseen. Tökkää kuivumaan esim. styroksipalaan pystyyn.
4. Muovaile jääkaappikylmästä pops-massasta palluroita ja tökkää tikun päähän. Laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.


5. Sulata valkosuklaata korkeahkossa mukissa. Dippaa popsit suklaassa lusikkaa apuna käyttäen. Tökkää styroksiin jähmettymään. Voit ripotella popseihin myös esim. tummasta suklaasta raastettua raastetta/paloja tai spritsata (pursottaa) kiekuroita. It's ab to you ;)

Marmorointi

Vinkki Voit tehdä tikkareista myös sellaisia "nurinkurisia" eli cake popseja tikkuineen ei tökätäkään pahviin tai styroksiin, vaan tikku sojottaa kohti taivasta.


©2012 • Taikakaulin

5 kommenttia:

Repsu kirjoitti...

noi näyttää hyviltä. tosi hyviltä! mulle kans :D ite oon tehnyt vaan cookie popseja (jotka tunnetaan nimellä "kikkareet" :D ) missä on dominokeksejä ja jotain juustoa mössönä. :D

inga kirjoitti...

Nää on tosi kivoja! On pitänyt itsekin minta kertaa kokeilla :)

Krike kirjoitti...

@ Repsu: Kiitos! Meinasin aluksi tehä just cookie popseja, mutta ei ollu kotona keksejä, niin tein näitä :-D

@ inga: Tattista, kannattaa kokeilla, mikäli vain makeasta pitää. :-)

Malviina kirjoitti...

Nää on niin IHANIA!

"Mainostin" muuten tätä blogia omassa blogissa

sokerintaika.blogspot.fi

Krike kirjoitti...

Oi, kiitoksia kiitoksia! :-)