23. heinäkuuta 2013

Ruisburgeri halloumilla


Hej på er alla! Kesä on hujahtanut ihan hurjaa vauhtia, ja koulun alkuun mulla on päivän reilu kaksi viikkoa. Parin kuukauden päässä häämöttäviin ylioppilaskirjoituksiin aloin lukea jo toukokuussa, en mitenkään hulluna, mutta silti. Heinäkuun alun pyöräreissua lukuun ottamatta oon lukenutkin tosi armottomasti, ja kirjoista on jäljellä jo alle puolet - tavoitteena on saada luettua kaikki kirjat kertaalleen ennen koulun alkua. Tavallaan toivon ajan hidastuvan ja joskus jopa pysähtyvän, mutta huomaan haikailevani jo ensi kesästä: silloin ovat ylppärit ja yliopiston pääsykokeet ohi, saan tietää mihin pääsin vai pääsinkö ollenkaan jatko-opiskelemaan. Mä oon kaveripiirissä tunnettu ihan hullusta stressaamisesta, joten sekin on ylppäreiden osalta ohi vuoden päästä. Oon ehkä vähän hullu, mut kattelin jo vuokra-asuntoja Tampereelta, jonne toivon pääseväni opiskelemaan kasvatustieteitä.

Mutta nyt jos palattaisiin aiheeseen, nimittäin ruisburgereihin! Tän burgerin tarina menee niin, että löysin jääkaapista puoli kiloa paistijauhelihaa sekä avaamattoman halloumipaketin. Äidin hyväksynnän jälkeen ryhdyin pikaisesti tuumasta tosi toimeen, ja siinäpä sitten paistelinkin toisella pannulla piffejä, toisella halloumisiivuja. 

Äiti ja iskä pitivät näistä, ja kyllä nää munkin mielestä olivat hyviä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että burgeri on burgeri vain silloin, kun siinä on ne vehnäpullahöttösämpylät ruisleipien sijaan. Any case, kannattaa kokeilla!


Tarvitset jauhelihapihveihin:
500g paistijauhelihaa
pikku nippu ruohosipulia
2 valkosipulinkynttä
1,25 tl suolaa
ruokaöljyä
Kippari-savujuustoa (Valio)

muuta:
halloumia
sitruunamehua
ruisleipiä (tässä: Vaasan Jälkiuuni)
sinappi-kurkkusalaattia (Felix)
majoneesia
tomaatteja (tässä: kirsikkaluumutomaatteja
ketsuppia
basilikaa


1. Jauhelihapihvit: Pilko hakkelukseksi ruohosipulit ja valkosipulinkynnet. Laita kulhoon jauheliha, sipulisilput sekä suola. Mössää kädellä sekaisin. Muotoile massasta pihvejä (ei mitään himopaksuja, sillä eivät kypsy tasaisesti). Laita paistinpannu lämpenemään ja lorauta tilkka ruokaöljyä. Paista pihvit: käännä useaan kertaan ympäri, jotta eivät jää raa'aksi. Voit tarkistaa kypsyyden halkaisemalla pihveistä paksuimman. Kun pihvit ovat lähes kypsiä, voit halutessasi laittaa niiden päälle Kippari-juustosiivun sulamaan.


2. Pihvien paiston loppuvaiheessa laita toiselle pannulle siivutetut halloumit. Paista kummaltakin puolelta nätin ruskeaksi.


3. Kokoa burgeri: Kostuta molemmat ruisleivänpuolikkaat sitruunamehulla. Levitä alapuoliskolle sinappi-kurkkusalaattia sekä majoneesia. Lado siivutetut kirsikkatomaatit myös. Nosta pihvi purilaiselle,  lisää halutessasi lisää juustoa. Töräytä ketsuppia ja asettele halloumit pihvin päälle. Sitten vielä rehut perään: salaatinlehti sekä basilika väliin, niin ei muuta kuin burgerin kansi päälle ja syömään!

©2013 • Taikakaulin

2 kommenttia:

Rosa kirjoitti...

Oi nami, itsekin tein halloumjuustolla hampurilaisia viikonloppuna ja se sopii kyllä kaikkeen!

Krike kirjoitti...

Niin sopii, halloumi on niiin ihanaa <3