26. tammikuuta 2013

Kaarna baari & keittiö, Forum

Tämä kuva täältä.

Tää vuosi on alkanut aika säälittävästi tämän blogini osalta, ja sadannentuhannen kävijän arvontakin meni ihan ohi. Tämän vuoden puolella en ole kokkaillut tai leiponut keittiössä ihan oikeesti yhtään mitään, minkä laitan kyllä suklaalakkoiluni piikkiin. Vaikka vaan suklaa on kieltolistalla, ovat vähän kaikki muutkin herkut jäääneet.

Meillä on lukiossa koeviikko meneillään, ja tulin kirjottelemaan tätä postausta saatuani luettua viisi kappaletta solubiologiaa, huhuu miten kiinnostus voikaan olla nollassa. :-D Mulla oli probleema Photoshoppini kanssa enkä myöskään sen takia ole bloggaillut mitään. Nyt PS toimii jälleen jee it's thanks to iskä!

Olin siskon kanssa shoppaamassa Hesassa joskus joululoman lopussa, ja äidin lopetettua työpäivänsä mentiin Kampin Kaarnaan syömään. Todella harvoin tilaan ravintolassa pihviä, mutta jotenkin tuolla kertaa sen tein. Piffi oli hyvää, lohkikset (lohkoperunat) kuitenkin superisti paremmat! 



Mä siis tilasin Kaarnan sipulipihvin (VL), jossa oli tietenkin se pihvi, smetanassa haudutettua sipulia sekä lohkoperunoita. Ne lohkoperunat oli oikeesti tosi hyviä, pinnasta ihanan rapsakoita ja niissä oli joku ihan superhyvä maku, mä en tiedä vieläkään mikä ..


Äiti otti Jokirapusalaatin (L), johon kuului jokirapuja, krutonkeja Maalahden Limpusta, kananmunaa, parsaa ja tilli-sinappimajoneesia. Siskon ruokaa en saanut kuvata ollenkaan enkä siksi edes muista mitä sen lautasella oli.


Kauppakeskus Forum
Mannerheimintie 20
00100 Hki


Nyt jatkuu kokeisiin pänttääminen ja kurssitöiden väsääminen, moidå!


©2013 • Taikakaulin

15. tammikuuta 2013

Maailman helpoin jauheliha-pastaruoka



Aina kun on iskän ruoanvalmistusvuoro eli toisin sanoen aina silloin kun äiti on töissä, olisi ruokana  iskän shoppaamia Saarioisen einesruokia. Tähän asti mä oon niitä syönyt, vaikkakin pienten valitusten kera, mutta tänään en edes avannut jääkaappia katsoakseni einesruokavaihtoehtoja. Pistin kotiin päästyäni perhospastat kattilaan kiehumaan liedelle ja siinä sivussa vähän paistelin jauhelihaa ja leikkelin sipulia. Meni jotain 25 minuuttia, niin mun nenän edessä oli iha melko kelpo ruoka. Tää on oikeesti niin nopeaa ja helppoa arkiruokaa, että tähän pystyy kuka vain. 

...Ja kelatkaa! Mun sisko, joka normaalisti ei edes katso mun ruokia tai leipomuksia, otti lautasellisen tätä ja söi. Kai voin sanoa onnistuneeni! Edit: Siskonen haki jopa toisen lautasellisen, vaikka ei tämä kuulemma ole edes yhtään hyvää ;-)


Tarvitset:
1,5 - 2 litraa vettä (keittäminen)
250g perhospastaa (tässä: Biotrend - Organic Whole Durum Wheat Farfalle Pasta, á 500g)

tilkka rypsiöljyä
400g sika-nautajauhelihaa
2 tl intialaista Tandoori Paste -tahnaa
jauhelihamaustetta (reilusti !)
pippuria myllystä
suolaa (maistele välissä :D)
3 salottisipulia
3 rkl ketsuppia


1. Mittaa vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää pastat veteen ja kypsyttele keskilämmöllä. Paista jauhelihat sillä aikaa, kun pasta kypsyy.
2. Laita paistinpannuun tilkka rypsiöljyä ja kuumenna pannu. Lisää jauhelihat pannulle ja paista. Kun liha alkaa kypsyä, lisää Tandoori Paste. Lihasta erittyy paljon nestettä, joten mausta vasta paiston loppuvaiheilla. Maistele koko ajan, kun lisäät mausteita. ;)


Peeäs Blogi pysyy nyt vähän hiljaisena, kun esimerkiksi koulu vie vaan ihan hirveesti aikaa. Mietin kanssa, että mitä ihmettä teen nytkään täällä - ei ne seitsemän yhteiskuntaopin itsenäisen kurssin esseettä itsestäänkään valmistu...

©2013 • Taikakaulin

6. tammikuuta 2013

Don Corleone, Kauppakeskus Kamppi


Ihan ekaksi oikein tosi ihanaa uutta vuotta 2013 kaikille!

Ihan viime vuoden vikoina päivinä oltiin mun poikaystävän (luit oikein, että hyvästit niille ikisinkku vielä 50-vuotiaanakin -tilityksille !) kanssa syömässä Kampin kauppakeskuksen italialaista ruokaa tarjoavassa Don Corleone -ravintolassa. En ollut ikinä törmännyt tähän ravintolaan saati sitten siellä syönyt, vaikka se sijaitsee ihan niiden ..yksien rullaportaiden.. vieressä. Otettiin molemmat pastaa - oli tosi hyvää ja ihan tositositosi täyttävää!


Alkupalana pöytään tuotiin leipää ja sellasta mustista oliiveista tehtyä oliivitahnaa.


Itse otin Tortelliini ai Dragoncello -pastan, jossa oli Ricotta-pinaatti -tortelliineja kermaisella rakuuna-voikastikkeella (á la carte nro 27). Namii oli hyvää!!


Ja sitten poikaystävä otti samaiselta pastalistalta Cappelletti Siracusani -pastan. Siinä oli lihalla täytettyä pastaa, parmankinkkua ja rucolaa kermaisella tomaattipestokastikkeella (á la carte nro 25). Mä maistoin tosta vähän rucolaa ja täytyy sanoa, että ei ollut sellasta normaali überkitkerää rucolaa, jota oon yleensä syönyt hampaat irvessä. :-D


Ja tolta se paikka näyttää siitä pöydästä, missä me oltiin. Napsin nää kuvat (paitsi eka kuva täältä) pikapikaa iPhonella, good enough. ;)


Kampin kauppakeskus
Urho Kekkosen Katu 1
00100 Helsinki


Peeäs Ekana päivänä tammikuuta Taikakaulin täytti kaksi vuotta, apua miten aika on kulunut ihan hirmu nopeesti...!

©2013 • Taikakaulin