22. helmikuuta 2014

Virgin Oil Co & Michael Bublé


Tänään (tai no eilen se taitaa jo olla) oli aivan uskomattoman ihana päivä! Perjantain piti mulla olla ihan tiukasti vain lukupäivä, mutta sepä saikin pikkusen käänteen. Pikkuisten mutkien jälkeen baana oli suora - varattiin ihanan ystävän kanssa torstai-iltana liput iki-ihanan Kanadan kultakurkun, Michael Bublén, To Be Loved -kiertueen Helsingin keikalle. Mun äitiä ja iskää uhmaten otettiin paikat "sieltä järkyttävän korkella sijaitsevalta piippuhyllyltä, josta ei huonovointisuuden ja huonon näkyvyyden takia nää mitään". Todellisuudessa yläkatsomon paikat (lohko 314, rivi 3, paikat 109 ja 110) olivat todella hyvät - näimme aivan varmasti paremmin kuin permannon perukoille ängenneet immeiset.

Ennen i-ha-naa konserttia vietimme rennon päivän Helsingissä. Päiväohjelmaan sisältyi muun muassa lompakon laihduttamista ja itsemme lihottamista. Ihanan tikkitakin lisäksi ostin Vilan loppuunmyynneistä nuden mekon. Alkuperäinen hinta tällä söpöläisellä oli viidenkymmenen hujakoilla, mutta mä maksoin siitä kaksi (2!!) euroa. Opiskelija kiittää.

Kävimme kuluttamassa ystäväiseni ravintolalahjakortin, ja ravintolaksi valitsimme aivan keskustassa sijaitsevan Virgin Oil Co -ravintolan, joka on myös baari ja klubi. Tilasimme molemmat sattumalta samat pääruoat, jotka olivat kyllä niiin taivaalliset, että oltaisiin voitu syödä varmaan viidet samanlaiset perä jälkeen. Kyseessä oli siis Maiale Piccante, johon kuului parmesaanilla ja täysjyväsinapilla gratinoitua grillattua porsaan sisäfileetä, kermaista savu-chilikastiketta, grillattua Ramiro-paprikaa ja Virgin-perunaa.

 

Jälkkäriä mä en jaksanut sitten millään kuitenkaan syödä, mutta pöydän vastapuolelle kiikutettiin ihana Panna Cotta Mocca. Molemmat tilattiin ruoan jälkeen drinkit, joista toinen oli jäisen kylmä ja toinen taas kuuma. Kylmässä oli minttua, kuumassa appelsiinia, ja yhdistävä tekijä molemmissa juomissa oli ihana suklaa.



Illan tähti - ihana Bublé - aloitti vain kymmenisen minuuttia myöhässä, ja itse Bublé sekä koko konsertti olivat vain niiin i-ha-nat. Rutistin ystäväiseni varmaan viis kertaa ihan lyttyyn, eikä itkukaan varmasti kaukana ollut. Vielä kerran: i-ha-na

Tulin tunti sitten Hartwallilta kotiin, ja nyt kello on puoli kaksi. Aamulla on lähtö kello yhdeksän nolla nolla Vuokattiin viettämään siskon hiihtolomaa, enkä mä ole edes pakannut vielä. Mä lähden reissuun ihan vain lukemaan ylppäreitä varten, mutta ehkä mun pitäisi tonne tyhjyydestä kaikuvaan laukkuun silti pikku hiljaa alkaa jotain kamoja heitellä. 

Muistakaa syödä hyvin vaikkapa Virgin Oil Co:ssa, pitäkää kivaa, it's a beautiful day and I can't stop myself from smiling!




©2014 • Taikakaulin

15. helmikuuta 2014

Abien aamiainen




Ihan uskomattoman ihmeellistä ajatella, että lukiosta on jäljellä enää ylioppilaskirjoitukset sekä lakkiaiset toukokuun lopulla. Kauan odotetut penkkarit eli penkinpainajaiset oli meidän lukiossamme torstaina, ja upeita asuja oli vaikka kuinka paljon. Itse pukeuduin Cruella de Villeksi, joka mun mielestä onnistui tosi kivasti. Meidän kaveriporukassa oli niin Eevil Stöö, 1920-luvun flapper girl, Ihaa-aasi, inkkari kuin merimieskin. Abishow oli ihan mieletön, ja sitä ennen söimme varmaan lukion parhaimman ruoan: abien aamiaisen. Tarjolla oli isoja sämpylöitä, leikkeleitä, juustoa, vihanneksia, hedelmiä, kahvia, teetä, mehua sekä "skumppaa".




Evil ja Eevil

Rekka-ajelu oli niin siisti!

Penkkareista seuraavana päivänä oli vuorossa abiristeily eli toisin sanoen tungetaan 24:n lukion abiturientit homeiseen ruotsinlaivaan (Viking Line Gabriella) ja seilataan Tallinnaan ja takaisin. Laiva tosiaan oli homeessa, sen voitte tarkistaa vaikkapa hytin 5329 vessan seinistä. Risteily oli... no, melko värikäs, ja esittelenkin teille vain ruoat. :D

Alkupalabuffetissa oli tarjolla kaikkea leivästä äyriäisiin ja sienistä vihanneksiin. Pääruoaksi poimin lautaselleni possua, lohta ja muun muassa simpukoita, jotka tosin olivat ihan kylmiä ja mauttomia. Jälkkäriksi oli erilaisia sorbetteja ja jäätelöitä, brownieta, suklaamoussea sekä kumisia macaronseja ja järkyttäviä esanssinmakuisia Runebergin torttuja.



Aamuun mennessä meidän neljän hengen hyttiin oli päätynyt vähän lisävahvistusta naapurihytin kaveriporukastamme, mutta todistetusti kuusi abia mahtuu nukkumaan ihan loistavasti normihytissä. Aamulla kangettiin pikaisesti itsemme ylös ja huitastiin aamiaiselle. Aamupalan sai kasata kattavasta buffetista, josta itse asiassa kirjoittelin viimekesäisen Ahvenanmaan reissun yhteydessä.


kiharasamikset                                           takkisamikset

Meijän poijjaiden herkkusessio

Nyt mulla alkoikin niin luku- kuin hiihtoloma. Tarkoituksena on yllättäen lukea ylppäreihin, mihin motivaatiota kasvattaa kummasti ruotsin yo-kuuntelun alustavat pisteet: 82/90. En tajua, sillä en ikinä ole saanut lähellekään noin paljon pisteitä!

©2014 • Taikakaulin

8. helmikuuta 2014

Vichyvohvelit


Heippaa! Nyt ne ylppärit sitten alkoivat, eilen oli nimittäin äidinkielen tekstitaito. Jäi vähän outo fiilis kokeesta, joka oli muuten täynnä ihmeellisiä monitulkintaisia sovellustehtäviä. Kirjoitin huonoimmat vastaustekstini ikinä, ja harmittaa sikana, jos äikästä napsahtaa magna tai huonompi. Alustavia pisteitä ja yo-esseekoetta siis vain odotellen... (Edit: Ne olivatkin parhaimmat tekstitaitovastaukseni ikinä - 5/6, 6/6 ja 5/6. Ohhoh ja hups.)

Paistelin tässä yhtenä aamuna vohveleita, joihin laitoin vichy-vettä. Se saa leivinjauheen kanssa taikinassa aikaan kohoamisilmiön, ja taikina on sellasta kivan paksua ja kuohkeaa. Päälle heittelin klementiinejä, mustikoita, vaniljajäätelöä ja vaahterasiirappia. Smakade jättegott!


1 dl vichy-vettä
3 dl maitoa
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
50g voita


1. Sekoita kulhossa vichy, maito ja kananmunat.
2. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe esim. lasissa sekaisin. Lisää nesteeseen ja sekoita. Lisää myös sokeri ja suola sekä sulatettu voi. Anna jauhojen turvota noin 20 minuuttia.
3. Paista vohvelit kuumalla vohveliraudalla.

©2014 • Taikakaulin

5. helmikuuta 2014

Runebergin kakku


Makeaa Runebergin päivää kaikille! Mä täällä kotona luen perjantaina päin naamaa pamahtavaa äidinkielin tekstitaidon ylioppilaskoetta varten. Suomen kirjallisuuden kohdalla tuli Johan Ludvig Runeberg vastaan, ja annoin itselleni luvan tulla tekemään tämän postauksen valmiiksi - aikarajana 45 minuuttia. Meidän jääkaapissamme tosiaan nököttää poikkeuksellisesti kakun muodossa tämä helmikuun herkku, joka olikin ihan huikeasti nopeampi toteuttaa kakkuna kuin yksittäisinä torttuina. Meillä ei ollut rommia eikä arrakkipunssia sitten missään, joten käytin kostukeliemessä viskiä. Alkoholihan siitä haihtuu pois keitettäessä, joten no worries, ihan selvänä täällä ollaan, haha.

Näin jälkikäteen tajusin, että unohdin mantelijauhon kakusta kokonaan. Sepä ei mua kyllä haitannut, tosi hyvää silti. Olen kertonut aivan varmasti, että macaronsit ovat mun ehdottomia lempileivonnaisia, mutta ei tämä kakku tai vastaavat torttusetkaan kauas siitä tittelistä karkaa: kardemumma ja vadelma mehevän pohjan kera ovat vaan niiin hitoksee lyömätön yhdistelmä. 

Tänään ruokana on muuten hernekeittoa. Äiti ehdotti, että mentäiskö sushille, mutta arvaatte varmaan vastauksen. Oikein, ylppärit vs. sushi 6-0. Nyt mä painun takaisin kirjallisuushistorian pariin, ciao!


Tarvitset:
200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta
2,5 tl kardemummaa

115 g Digestive-keksejä
3/4 dl (kuohu)kermaa / 1/2 dl maitoa + 0,25 dl maustamatonta jogurttia

kostutukseen:

1 dl vettä
1/2 dl sokeria

1/2 dl tummaa rommia / arrakkipunssia / muutama tippa rommiaromia / karvasmanteliöljyä (käytin viskiä)

päälle:
vadelmahilloa (mulla Dronningholm)
n. 2 dl vadelmahilloa
1 dl tomusokeria
jokunen tl (teelusikka) kylmää vettä tai sitruunamehua


1. Taikina: Vaahdota huoneenlämpöinen rasva sekä sokeri.
2. Lisää vaahtoon kananmunat yksitellen.
3. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään erillisessä kulhossa. Lisää ne taikinaan.
4. Murskaa Digestivet muruiksi ja lisää taikinaan. 
5. Lisää kuohukerma/maito ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina on todella tönkköä, voit lisätä maitoa pikkusen kerrallaan.
6. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan, jonka halkaisija on noin 24cm. Paista 175 °C noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa jäähtyneenä.
7. Kostutusliemi: Mittaa kattilaan kostutukseen tuleva vesi ja kiehauta se. Lisää sokeri ja anna sen sulaa. Lisää lopuksi arrakkipunssi/rommi/rommiaromi/karvasmanteliöljy/viski ja kiehauta vielä kertaalleen. Kostuta kakku pullasudin avulla moneen kertaan - koko kostutusliemi kannattaa kakkuun imeyttää, sillä silloin kakku on ihanan mehevä (ei märkä!).
8. Koristelu: Levitä vadelmahilloa kakun päälle haluamasi verran.
9. Sokerikuorrute: Sekoita pienessä kulhossa tomusokeri sekä vesi. Vettä kannattaa lisätä aina tosi vähän kerrallaan. Lappaa kuorrute pieneen muovipussiin, leikkaa kulma auki ja pursota kakun päälle, hilloympyrän ympärille rinkula.


Eilen luistelemassa järven jäällä!

©2014 • Taikakaulin