17. kesäkuuta 2014

Sitruunajäävesi lasipullossa


Vaihteeksi tällainen ihan naurettava julkaisu, nimittäin sitruunajäävesi. Tosin en mä kyllä tätä reseptin takia julkaisekaan, vaan syynä on tuo aivan ihana lasipullo. Clas Ohlsonilla oli myynnissä tuollaisia somia lasipulloja valkoisilla teksteillä, ja varmaan nyt arvasittekin, että kyseisestä kaupasta poistuin kilisevä muovikassi kädessäni. Ostin kaksi keskenään hieman erilaista lasipulloa. Toinen on juurikin tämä, jonka leveän kaulan ansiosta sitruunat ja jääpalat sai helposti heitettyä pulloon. Toisen pullon kaula onkin huomattavasti kapeampi, ja sen täytinkin pelkällä vedellä sekä jäämurskeella. Niin suloiset olivat pullot, että voittivat ihan varmasti äidin "kyllä nuo meidän eripariset mehukannut saavat luvan kelvata" -ehdotuksen. Kaikella rakkaudella vain, äiti. 

Oon muuten ihmetellyt ihan hirveesti mun päiväunilahjojani viimeisen parin viikon ajan! Lähes poikkeuksetta olen työpäivän jälkeen nukkunut ihan kevyesti parin tunnin tirsat menettämättä kuitenkaan yöunia. Varmaankin kevään stressit pikku hiljaa alkavat purkautua, ja hyvä niin! Nyt olo onkin ihan huisin pirteä, ja suunnittelenkin pienimuotoista ravintolavisiittiä huomiselle vapaapäivälle. Melkein kaikilla meidän perheessämme on huomenna nimittäin vapaapäivä, jes!

Pari sanaa vielä tuosta sitruunavedestä. Kokeilkaa sitä! Niin ihanaa ja raikasta. Kannattaa varoa kuitenkin laittamasta liikaa sitruunaa, sillä kyllä se kitkeräksi menee. Ihan muutama pala sitruunaa tuo jo ihanan freesiä makua.


Tarvitset:
sitruuna
jääpaloja
vettä

1. Tarvitseeko tähän ohjetta? No sitä mäkin, mutta laitetaan nyt silti: Sitruuna paloiksi ja kaikki vaan pulloon.

©2014 • Taikakaulin

Ei kommentteja: