1. helmikuuta 2015

Twistattu jauhelihamakaronilaatikko


Päivällä tätä makrulaatikkoa kokkaillessani oli vaan jotenkin niin ihanaa, kun kämpässä tuoksui partsilla raikastuneet puhtaat pyykit ja aamulla paistamani sämpylät. Radio Aallon akustisessa sunnuntaiaamussa soi ihanaa musaa ja pihalta kuului linnunlaulua - mukava sunnuntai. Pikku miinuksena on vaan tosi ärtyneet ja punaiset kädet, joiden takia oli ihan suoritus saada edes jauhelihapaketti auki. Sellasen määrän nimittäin pyykkäsin lakanoita ja uitin käsiä pesuaineissa, että nyt on semi kipeät.

Mut palaillaanpa varsinaiseen asiaan. Mä oon jotenkin tosi huono tekemään sellasia "perinteisiä" ruokia. Tai oikeestaan mua ei vähempää vois innostaa vääntää esimerkiksi nakkikeittoa, lihapullia perunamuusilla tai makaronilaatikkoa. Koska mun kuitenkin teki jostain kumman syystä hirveesti mieli makaronilaatikkoa, päätin tunkea siihen jotain twistiä. Kaapeista löytyi pakastepinaattia, sinappia, kirsikkatomaatteja ja pinaattilasagnelevyjä normi makrulaatikkokamojen lisäksi, joten homman nimi oli sitten astetta herkumpi twistattu makaronilaatikko.

Reseptissä lukee täysjyvämakaronien lisäksi tosiaan myös pinaattilasagnelevyt, mutta lasagnelevyt voi ihan hyvin korvata 100 grammalla makaroneja. Tuo kermaviilikastike tuolla reseptissä taas on sen takia, että mulla vain sattu olemaan tollanen ite miksaamani taivaallinen kastike, jota jäi dippivihanneksista. Päätinpä lusikoida sen siihen makaronien ja jauhelihojen päälle makua tuomaan, mutta ei se tosiaan mikään pakollinen ole. En vaan halunnut heittää roskiin. Niin ja suosittelen maistelemaan suolamäärää - kuten aina - sillä suolaton ruoka nyt vaan on sama kuin kesä ilman aurinkoa.

Ja voi että, oli kyllä hyvää.


Tarvitset:
n. 300g täysjyväpastaa/-makaronia (mulla Pirkan Penne Rigate)
6 kpl pinaattilasagnelevyä (Pirkka)
400g naudan jauhelihaa
2 tl jauhelihamaustetta
suolaa
mustapippuria
(chili&pippuri -mausteseosta)
kirsikkatomaatteja

munamaitoon:
7 dl maitoa (mulla 4 dl maitoa + 3 dl vettä)
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
2 kökkärettä pakastepinaattia (sellasesta pakastealtaassa myytävästä pussista á 150g)
n. 2 rkl sinappia

(kermaviilikastikkeeseen:
1/2 prk kermaviiliä
1/3 dl soijaa
n. 1 rkl sinappia)

muuta:
juustoraastetta pintaan


1. Napsauta pinaattilasagnelevyt pieniksi paloiksi. Keitä lasagnelevypalat ja makaronit/pastat kypsiksi kiehuvassa vedessä kattilassa. Kun ne ovat kypsiä, kippaa siivilään ja valuta ylimääräinen vesi veke.
2. Kypsennä jauheliha tilkassa öljyä. Mausta.
3. Pilko haluamasi määrä kirsikkatomaatteja neljään osaan.
4. Munamaito: Yhdistä kaikki munamaidon ainekset ja sekoita vispilällä kunnolla sekaisin.
(5. Sekoita kermaviilikastikkeen ainekset kipossa.)
6. Kaada makaronit ja jauhelihat uunivuokaan ja sekoita. Ripottele mukaan tomaattipalat ja kaada munamaito. (Lusikoi kermaviilikastike tasaisesti kaikkien edellä mainittujen päälle.) Ripottele pinnalle haluamasi määrä juustoraastetta ja mausteita, mikäli haluat. Paista 175°C noin 50 minuuttia.
Kuin loogista, että pesutuvassa on narut mutta ei pesukonetta :--D
Tiedättekö, kuin paljon hankalampaa on viikata lakanat yksin kuin kaksin...?!

Peeäs Mulla tää viikonloppu on ollu kaikin puolin hitsin tehokas. Mulla ei ole käytössä minkäänlaista pesukonetta - ei siis omaa eikä taloyhtiön - eli suomeksi sanottuna pesen kaikki pyykkini käsin. Nyt oli vuorossa jäätävä lakanapyykki. Ja kyllä, onhan se rankkaa, mutta kylpyammeessa tasajalkaa lakanoiden päällä hyppiessäni (jotta vesi lähtee pois) ajattelen vaan mummujani, jotka ovat pesseet koko perheen pyykit käsin. Että en mä valita, enkä oikeestaan edes halua pesukonetta.

Pyykkien lisäksi moppasin koko kämpän vessanpöntön takaosia, lieden nuppeja ja keittiön kaappien alalistoja myöten ja juuri nappasin partsilta pyykkitelineellisen puhdasta pyykkiä raikastumasta. Näiden lisäksi sain luettua vielä tenttiin, kävin hölkkäämässä ja tein oikeesti rankan kotijumpan, joten oon aika valmis hyppäämään untuvapeittoni syövereihin. Nati nati zzZzzZZzzZzzzz

 ©2015 • Taikakaulin

2 kommenttia:

kissanminttu kirjoitti...

Oi mut sä oot ollu tehokas!! :D

Krike kirjoitti...

Hahaa, ja kyllä väsyttikin sitten :-D