28. maaliskuuta 2016

Krustadit kylmäsavulohella, pinjansiemenillä ja ruohosipulilla

Yhteistyössä: Exotic Snacks

Mä bongasin viime vuoden puolella kaupan keksihyllyltä krustadipaketin, jonka kotiutin mielenkiinnosta samantien. Silloin ne päätyivät yllätyssynttäripöytään höystettynä tällä samaisella ihanalla lohitäytteellä. Vähän aikaa sitten pääsin tekemään näitä uudestaan, kun mun pari kaveria tuli viettämään iltaa mun luokse. Ensimmäinen krustadikokeilu silloin viime vuonna oli herkullinen, mutta Exotic Snacksin taivaalliset pinjansiemenet sopivat lohen ja ruohosipulin kaveriksi ihan tajuttoman hyvin. Oon ihan hulluna pinjansiemeniin, siis maistakaapa mikä ihana maku ja aromi niissä on! Lisäksi tein krustadien kaveriksi muun muassa crème brûléeta sekä pinjansiemen-parmesaanivihersalaattia.

Krustadit ovat siis tuollaisia rapeita ja melkosen sairaan rasvaisia valmiiksi paistettuja, ohuita taikinakippoja, jotka voi täyttää oikeastaan ihan oman mielen mukaan. Parhaiten niihin kuitenkin mun mielestä sopii suolainen täyte. Ainoa miinuspuoli itse krustadikipoissa on se, että ne pehmentyvät aika nopeasti. Täyte kannattaa laittaa krustadikippoihin vasta juuri ennen tarjoilua, jotta krustadien rapeus säilyisi mahdollisimman pitkään. Kannattaa myös kokeilla laittaa esimerkiksi vuononsalaatin- tai babypinaatinlehti "eristykseksi" krustadin ja täytteen väliin, sillä se voi pikkusen viivyttää krustadin pehmenemistä. 

Maaliskuun vimppoja päiviä viedään, ja oi miten keväistä varsinkin täällä etelässä jo on! Onneksi kesälomaan on kuitenkin vielä pari kuukautta, nimittäin mun kandin tutkielmassa on vielä pikkusen tekemistä... Mä teen kandin kirjallisuuskatsauksena, jossa tarkastelen musiikin ja rytmien yhteyksiä dysleksiaan. Mulla on yksitoista englanninkielistä tieteellistä artikkelia, joista onneksi jo yli puolet oon saanut kertaalleen luettua. Melko surkeana enkuntaitajana voin vaan kertoa, että ei oo ihan heleppoo. Koitan vain kelailla, että hoitelen tän turhanpäiväsen tutkielman pois alta ja vaikka sitten vasemmalla kädellä - haha, paitsi että mä oon vasenkätinen, mutta you know mitä meinaan.

Mutta itse asiaan eli ihanat krustadit, täältä tulloo:


Tarvitset
n. 1/2 - 1 pss Exotic Snacks pinjansiemeniä
parin sormen paksuinen nippu tuoretta ruohosipulia
1 prk eli 200g ruohosipulituorejuustoa
n. 100g smetanaa tai ranskankermaa
pippuria myllystä
150g kylmäsavulohta
24 kpl pieniä krustadikippoja (alempana kuva)


1. Paahda pinjansiemenet: Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paahda pinjansiemeniä sen aikaa, että saavat pintaan nättiä ruskeaa väriä.
2. Hienonna ruohosipuli. Sekoita hienonnetun ruohosipulin joukkoon ruohosipulituorejuusto ja smetana/ranskankerma. Mausta pippurilla. Anna maustua jääkaapissa.
3. Pilko kylmäsavulohi pienehköiksi palasiksi.
4. Täytä krustadit juuri ennen tarjoilua: Laita krustadikippoon ensin täytettä ja sen päälle pienehköjä kalasiivuja. Ripottele pinnalle pinjansiemenet ja viimeistele parilla ruohosipulipätkällä.

 
Lohen voi halutessaan myös sekoittaa täytteeseen :)

Yhteistyössä


©2016 • Taikakaulin

Ei kommentteja: